Muutamien kuukausien yritysten jälkeen siemenet itivät. 14.11.2014 tein ensimmäisen positiivisen "haamutestin". Olin saanut pettyä muutaman kuukausien ajan ja tätä edeltävällä kierrolla päätin yrittää olla stressaamatta onnistumisesta ja keskittyä kaikkeen muuhun elämään täysillä. Tunnetusti olen heikkohermoinen ja haluaisin asioiden tapahtuvan heti. Ajattelin, että jos tässä lapsen saamisessa kestää kauan niin odotellessa saattaa mennä vuosia, ja vuodet vierivät eteenpäin. Kieltämättä myös ajattelin, että entä jos emme onnistukaan saamaan enää toista lasta. Välillä ajattelin, että on hölmöä itkeä muutamien epäonnistuneiden kiertojen vuoksi, kun toiset ovat lapsettomia monta vuotta tai jopa koko elämän. Lapsettomuus on kova isku varsinkin naiselle, mutta myös miehelle. Tämä helposti vaiettu, hankala asia, aiheuttaa tunteiden vuoristorataa. Lataudut ovulaatioon. Odotat parisen viikkoa ja päivät laahustavat eteenpäin sekä havainnoit kehoa, että onko mitään oireita ja/tai normaalista kierrosta poikkeavaa. Psyyke voi pettää, kehittelet itsellesi oireita ja kroppa kehittää lisää oireita huiputtaaksesi sinua. Sitten menkat ja helvetillinen pettymys. Sama homma alusta, ja kuukaudet menevät eteenpäin. Läheiseni on kärsinyt lapsettomuudesta ja sitä vierestä seuranneena ei paljon viitsi omasta kokemuksesta valittaa.
Olin jo alun pitäen latautunut toisen lapsen tekoon ja odotukseen eri tavalla. Minulla oli/on oikein todellinen vauvakuume, ihan erilainen tunne kuin esikoista odottaessa. Nyt tiedän, mitä odotan. Kieltämättä kamalat raskausoireet kuten pahoinvointi ja närästys kävivät mielessä, mutta olin valmis haasteeseen. Vielä enemmän minua pelottaa koliikki. Se helvetillinen koliikki, joka ajoi minut loppuun esikoisen ensimmäisen puolen vuoden aikana. Siitä selviäminen onkin oma lukunsa.
En ymmärrä, miksi minun täytyy pelätä sellaista, mitä ei vielä ole edes tapahtunut, eikä välttämättä tule tapahtumaankaan. Olen viime päivinä miettinyt monenlaisia asioita, esimerkiksi sitä, että jos lapsella ei olekaan kaikki kunnossa. Eihän sitä toki voi täydellisesti etukäteen tietäkään, ja kaikki on otettava mitä tulee. Kivi kuitenkin putosi tänään sydämeltä, sillä tänään on H20+4, ja rakenne-ultraäänessä kaikki näytti olevan kunnossa. Olen niin onnellinen. Miksi en taas olisi voinut iloita raskaudesta kunnolla ennemmin, mutta tähän vaikuttaa eniten varmasti ammattini. Nyt aion kuitenkin alkaa nauttia "täysin rinnoin" raskaudesta ja tulevasta lapsestamme. Olen niin onnellinen. Minut on jo monta kertaa tämän raskauden aika pudotettu monttuun muiden asioiden suhteen. Kävin myös lainaamassa eilen materiaalia mindfulnessiin liittyen. Jospa saisin eväitä omaan psyykkeni hoitoon mindfullness-ajattelusta. Miksi en voisi keskittyä tietoisesto olemaan läsnä siinä hetkessä, enkä menneisyydessä tai tulevassa. Kun olen opiskellut tätä materiaalia enemmin, olisin ehkä hiukan fiksumpi ja osaisin käsitellä oman elämäni asioita järkevämmin.
